15.10-16.10.2013
Vietin kiihkeitä hetkiä Michael Douglasin kanssa. Tiesin olevani naimisissa, mutta unessa tieto siitä ei menoa haitannut. Unessa tärkeämpää tuntui olevan nauttia täysillä tästä tilaisuudesta ja miettiä seurauksia sitten myöhemmin.
Tilanteesta ei puuttunut ongelmia, sillä Michael oli hyvin pahoillaan siitä, ettei onnistunut halutulla tavalla, sillä vakava sairaus ja ikä vaikuttivat miehiseen kuntoon, mutta ei se minua haitannut. Kyllä me pystyttiin muhinoimaan muillakin tavoilla.. ;)
Uuhh.. Ihanan kiihkeä yö <3
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
tiistai 15. lokakuuta 2013
Myrsky repi puita, taivas salamoi
14.10.-15.10.2013
Olin mökillä miehen ja tytön kanssa. Olin menossa makuuvintille ja kävin kurkkaamassa oliko pienessä makuukopissa olevalla miehen kaverilla kaikki ok. Hämmästyin kun makuukopissa olikin lukemassa mummoni. Menin omaan makuukoppiin ja näin ikkunasta miten ulkona myrskysi. Sade piiskasi perunapeltoa, tuuli ulvoi nurkissa ja ukkonen möyrysi taukoamatta.
Kurkistin ikkunasta (jälleen omakotitalon ylin kerros) ja näin miten talon nurkalla olevan, vanhanaikaisen puhelintolpan posliiniosat ritisivät ja kipinöität salaman iskujen vuoksi. Ryntäsin ulos etsimään miestäni ja hänen kaveriaan. He olivat lähdössä pyörällä kalastamaan. Yritin estellä, sillä myrsky oli niin voimakas ja ukkonen raju, mutta mies piti päänsä. Kaverille oli tullut koti-ikävä ja ainoa keino siirtää ajatukset muualle oli viedä kaveri kalastamaan.
Olin mökillä miehen ja tytön kanssa. Olin menossa makuuvintille ja kävin kurkkaamassa oliko pienessä makuukopissa olevalla miehen kaverilla kaikki ok. Hämmästyin kun makuukopissa olikin lukemassa mummoni. Menin omaan makuukoppiin ja näin ikkunasta miten ulkona myrskysi. Sade piiskasi perunapeltoa, tuuli ulvoi nurkissa ja ukkonen möyrysi taukoamatta.
Kurkistin ikkunasta (jälleen omakotitalon ylin kerros) ja näin miten talon nurkalla olevan, vanhanaikaisen puhelintolpan posliiniosat ritisivät ja kipinöität salaman iskujen vuoksi. Ryntäsin ulos etsimään miestäni ja hänen kaveriaan. He olivat lähdössä pyörällä kalastamaan. Yritin estellä, sillä myrsky oli niin voimakas ja ukkonen raju, mutta mies piti päänsä. Kaverille oli tullut koti-ikävä ja ainoa keino siirtää ajatukset muualle oli viedä kaveri kalastamaan.
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Zombie
12-13.10.2013
Olin vankina vanhassa rintamamiestyyppisessä omakotitalossa. Ikkunapielien maali hilseili, lattialankut narisivat, talon kaapistot ja salvat ikkunoissa kertoivat, ettei talossa oltu tehty remonttia sitten sen valmistumisen eli 50-60 -luvun jälkeen.
Minut oli vanginnut nuori, tytön näköinen nainen.Tyttö vaikutti olemukseltaan lempeältä ja leikkisältä, mutta huoneiden seinille roiskuneesta verestä pystyi päättelemään, ettei tässä ollut mistään perinteisestä kotileikistä kyse.
En joko päässyt tai minua ei päästetty ulos. Mielestäni yritin paeta ovista useamman kerran, kertaakaan siinä onnistumatta. Myöhemmin olin talon ylimmän kerroksen makuuhuoneessa. Huoneen päässä oli ikkuna. Huoneessa oli kanssani ainakin 5 muutakin ihmistä, jotka olivat samalla tavalla vankeina kuten minäkin. Yksi näistä vangeista oli mummoni. Joku keksi, että voisimme kiivetä ikkunasta ulos ja kävellä ulkoseinää pitkin talon toiseen päähän, hypätä pehmeälle hiekalle ja juosta pihassa olevaan huvimajaan /grillimajaan.
Katsoin ikkunasta alas. Olimme korkealla. Ikkunan alla oli koko seinän pituinen kukkapenkki, johon oli istutettu kahteen riviin zombeja. Pihalla myös vaelteli erilaisia zombeja. Ei auttanut pudota keskelle tuota zombielaumaa. Kaksi ihmistä lähti etenemään ikkunasta ennen minua. Katsoin tarkasti mihin jalkani sijoitin, puristin tiukasti katonreunaa, mutta se oli kosteudesta niljakkaan liukas. Pääsin kuitenkin toiseen päähän ja pudottauduin hiekalle. Tarkkailin hetken kyykyssä ympärilläni liikkuvia zombeja, mutta he eivät välittäneet mistään. Jatkoivat vain omaa liikettään.
Loppu uni olikin melko sekavaa. Mietin kirjanpidon tilejä, juoksin puolialasti vaikka ulkona oli hämärä, syksyisen kosteaa ja yö oli kuurannut maisemat. Minulle jäi tunne, ettei tämä jäänyt vielä tähän. En muista oliko tuo nainen perässäni, pääsinkö karkuun, tavoittiko hän minut vai saiko hän minut taas kiinni. En kuitenkaan muista ehtineeni tuntea olevani vapaa.
Olin vankina vanhassa rintamamiestyyppisessä omakotitalossa. Ikkunapielien maali hilseili, lattialankut narisivat, talon kaapistot ja salvat ikkunoissa kertoivat, ettei talossa oltu tehty remonttia sitten sen valmistumisen eli 50-60 -luvun jälkeen.
Minut oli vanginnut nuori, tytön näköinen nainen.Tyttö vaikutti olemukseltaan lempeältä ja leikkisältä, mutta huoneiden seinille roiskuneesta verestä pystyi päättelemään, ettei tässä ollut mistään perinteisestä kotileikistä kyse.
En joko päässyt tai minua ei päästetty ulos. Mielestäni yritin paeta ovista useamman kerran, kertaakaan siinä onnistumatta. Myöhemmin olin talon ylimmän kerroksen makuuhuoneessa. Huoneen päässä oli ikkuna. Huoneessa oli kanssani ainakin 5 muutakin ihmistä, jotka olivat samalla tavalla vankeina kuten minäkin. Yksi näistä vangeista oli mummoni. Joku keksi, että voisimme kiivetä ikkunasta ulos ja kävellä ulkoseinää pitkin talon toiseen päähän, hypätä pehmeälle hiekalle ja juosta pihassa olevaan huvimajaan /grillimajaan.
Katsoin ikkunasta alas. Olimme korkealla. Ikkunan alla oli koko seinän pituinen kukkapenkki, johon oli istutettu kahteen riviin zombeja. Pihalla myös vaelteli erilaisia zombeja. Ei auttanut pudota keskelle tuota zombielaumaa. Kaksi ihmistä lähti etenemään ikkunasta ennen minua. Katsoin tarkasti mihin jalkani sijoitin, puristin tiukasti katonreunaa, mutta se oli kosteudesta niljakkaan liukas. Pääsin kuitenkin toiseen päähän ja pudottauduin hiekalle. Tarkkailin hetken kyykyssä ympärilläni liikkuvia zombeja, mutta he eivät välittäneet mistään. Jatkoivat vain omaa liikettään.
Loppu uni olikin melko sekavaa. Mietin kirjanpidon tilejä, juoksin puolialasti vaikka ulkona oli hämärä, syksyisen kosteaa ja yö oli kuurannut maisemat. Minulle jäi tunne, ettei tämä jäänyt vielä tähän. En muista oliko tuo nainen perässäni, pääsinkö karkuun, tavoittiko hän minut vai saiko hän minut taas kiinni. En kuitenkaan muista ehtineeni tuntea olevani vapaa.
maanantai 23. syyskuuta 2013
Kahden auton omistaja
22.-23.9.2013
Minulla oli kodin pihassa kaksi autoa. Toinen oli musta, kiiltävä Bentley ja toinen oli kirkkaankeltainen Opel Manta. Ylen urheilutoimittaja Pia Pakarinen oli ajanut kullanvärisen autonsa aivan vieri viereen Bentleyni kanssa. Minähän ryntäsin heti pihalle katsomaan tuli rakkaaseen autooni naarmuja. Siinä kultani kiiltävää kylkeä silitellessäni huomasin, että sekä tuon Pakarisen auton että Bentleyni ovet olivat aivan levällään. Menin heti tarkistamaan mitä oli varastettu, mutta radiot oli paikoillaan ja avaimet virtalukossa. Ajattelin, että varkaat halusivat tällä kertaa päästää meidät säikäytyksellä. Mitäs olimme jättäneet auton ovet omakotitalon pihaan lukitsemattomina.
Bentley ja urheilutoimittajan autot olivat uutuuttaan kiiltävät ja moitteettoman siistissä kunnossa. Menin keltaisen Mantan luokse ja avasin oven. Ovi jäikin käteeni ja tipahti pois paikoiltaan. Manta oli aivan täynnä hiekka- ja pehmoleluja. Asettelin sekä oven että ikkunan suurin piirtein paikoilleen. Ajattelin, että pakko saada ovi ja ikkuna mahdollisimman hyvin takaisin paikoilleen ettei sade ja räntä pääse autoon sisään.
- - - - - - - -
Toisessa unessa olin jonkun tuttuni kesämökilä. Tuo nainen kantoi sylissään pientä tyttölasta. Menimme ulkorakennukseen, jossa oli kaksi ovea. Vasemmanpuoleisen oven takaa paljastui pieni huone, kuin saunan pukuhuone. Seinät ja katto olivat vaaleanpuunväristä, lakattua puupanelia. Nainen kertoi, että maalamalla seinät valkoisella kuultomaalilla hän saisi siitä oman tilan tuolle pienelle tytölle.
Oikeanpuoleisen oven takaa avautui valtava sali, jossa oli vasemmalla roihuava takka ja suoraan edessä oli valtava oleskeluparvi ja sen alapuolella kirjastotila. Tila oli tunnelmaltaan vanhanaikainen ja lämmin. Olimme lähdössä pois tilasta, kun kysyin eikö takka pitäisi sammuttaa. Nainen sanoi sen olevan aivan turhaa.
Minulla oli kodin pihassa kaksi autoa. Toinen oli musta, kiiltävä Bentley ja toinen oli kirkkaankeltainen Opel Manta. Ylen urheilutoimittaja Pia Pakarinen oli ajanut kullanvärisen autonsa aivan vieri viereen Bentleyni kanssa. Minähän ryntäsin heti pihalle katsomaan tuli rakkaaseen autooni naarmuja. Siinä kultani kiiltävää kylkeä silitellessäni huomasin, että sekä tuon Pakarisen auton että Bentleyni ovet olivat aivan levällään. Menin heti tarkistamaan mitä oli varastettu, mutta radiot oli paikoillaan ja avaimet virtalukossa. Ajattelin, että varkaat halusivat tällä kertaa päästää meidät säikäytyksellä. Mitäs olimme jättäneet auton ovet omakotitalon pihaan lukitsemattomina.
Bentley ja urheilutoimittajan autot olivat uutuuttaan kiiltävät ja moitteettoman siistissä kunnossa. Menin keltaisen Mantan luokse ja avasin oven. Ovi jäikin käteeni ja tipahti pois paikoiltaan. Manta oli aivan täynnä hiekka- ja pehmoleluja. Asettelin sekä oven että ikkunan suurin piirtein paikoilleen. Ajattelin, että pakko saada ovi ja ikkuna mahdollisimman hyvin takaisin paikoilleen ettei sade ja räntä pääse autoon sisään.
- - - - - - - -
Toisessa unessa olin jonkun tuttuni kesämökilä. Tuo nainen kantoi sylissään pientä tyttölasta. Menimme ulkorakennukseen, jossa oli kaksi ovea. Vasemmanpuoleisen oven takaa paljastui pieni huone, kuin saunan pukuhuone. Seinät ja katto olivat vaaleanpuunväristä, lakattua puupanelia. Nainen kertoi, että maalamalla seinät valkoisella kuultomaalilla hän saisi siitä oman tilan tuolle pienelle tytölle.
Oikeanpuoleisen oven takaa avautui valtava sali, jossa oli vasemmalla roihuava takka ja suoraan edessä oli valtava oleskeluparvi ja sen alapuolella kirjastotila. Tila oli tunnelmaltaan vanhanaikainen ja lämmin. Olimme lähdössä pois tilasta, kun kysyin eikö takka pitäisi sammuttaa. Nainen sanoi sen olevan aivan turhaa.
tiistai 17. syyskuuta 2013
Onko kaikki vain sattumaa?
Unisanat kertoivat, että laulukuoro unessa tietää surujuhlia. Voiko laulukuoroksi sanoa trio- tai duoesityksiä, joita olen nähnyt unissani?
No, kävi niin kuin Haavemaa unen nähtyäni pelkäsinkin. Kuulin, että eräs on sairastunut vakavasti ja elinaikaa hyvänkin ennusteen mukaan on vain päiviä, korkeintaan viikkoja.
Periaatteessa en usko enneuniin, mutta viime aikoina on oikeassakin elämässä tapahtunut kaikenlaista, että kaikki ei voi olla vain sattumaa, vaikka niin yritän itselleni kovasti uskotella. Nyt vasta tajusin tuonkin. Joudun uskottelemaan itselleni, että nämä ovat sattumia. Ennen olisin vain painanut tapahtumat villasella.
Elämä on raakaa ja toisinaan myös julmaa.
No, kävi niin kuin Haavemaa unen nähtyäni pelkäsinkin. Kuulin, että eräs on sairastunut vakavasti ja elinaikaa hyvänkin ennusteen mukaan on vain päiviä, korkeintaan viikkoja.
Periaatteessa en usko enneuniin, mutta viime aikoina on oikeassakin elämässä tapahtunut kaikenlaista, että kaikki ei voi olla vain sattumaa, vaikka niin yritän itselleni kovasti uskotella. Nyt vasta tajusin tuonkin. Joudun uskottelemaan itselleni, että nämä ovat sattumia. Ennen olisin vain painanut tapahtumat villasella.
Elämä on raakaa ja toisinaan myös julmaa.
tiistai 10. syyskuuta 2013
Mainosautolla töihin
8-9.9.2013
Olin kukkakaupan takapihalla ja annoin 9 -vuotiaan tyttäreni pakittaa auton pois parkkiruudusta. Hyppäsin rattiin, kun olimme siirtymässä takapihalta kadulle. Olin viemässä 9-vuotiasta lastani lastentarhaan ja ajattelin, että tarhassa minun pitää vaihtaa auto parkkipaikalla odottavaan, viininpunaiseen Citroen Berlingoon. Lähdin ajamaan Berlingolla töihin ja miten, että nyt tulee miespomolta sanomista, kun ajan työpaikan parkkipaikalle autolla, jonka kyljissä on "EräKukka" -kukkakaupan mainosteippaukset eikä työpaikkani mainoksia.
"Oikeassa elämässä" työpaikan parkkipaikat ovat taloyhtiön paikkoja, ei mihinkään tiettyyn yritykseen sidottuja. Mistä siis kumpusi pelko ettei töihin voisi mennä autolla, jossa on muun yrityksen mainosteipit? God only knows.
Olin kukkakaupan takapihalla ja annoin 9 -vuotiaan tyttäreni pakittaa auton pois parkkiruudusta. Hyppäsin rattiin, kun olimme siirtymässä takapihalta kadulle. Olin viemässä 9-vuotiasta lastani lastentarhaan ja ajattelin, että tarhassa minun pitää vaihtaa auto parkkipaikalla odottavaan, viininpunaiseen Citroen Berlingoon. Lähdin ajamaan Berlingolla töihin ja miten, että nyt tulee miespomolta sanomista, kun ajan työpaikan parkkipaikalle autolla, jonka kyljissä on "EräKukka" -kukkakaupan mainosteippaukset eikä työpaikkani mainoksia.
"Oikeassa elämässä" työpaikan parkkipaikat ovat taloyhtiön paikkoja, ei mihinkään tiettyyn yritykseen sidottuja. Mistä siis kumpusi pelko ettei töihin voisi mennä autolla, jossa on muun yrityksen mainosteipit? God only knows.
perjantai 6. syyskuuta 2013
Kuutamoyö
5.9.-6.9.2013
"Sori, minä tanssin hitaita vain kunnon tanssiotteella. Olen tämän suhteen vanhanaikainen", sanoin Aki Louhelalle, kun olimme tanssimassa hitaita. Huomioni kiinnittyi mustalle yötaivaalle, jossa paistoi VALTAVA kuu. Laskeuduin alas jyrkkää rantatörmää ihastelemaan öistä näkymää mustan meren/järven yllä. Kuu hehkui hopean ja harmaan sävyjä. Ihmiset ottivat kuvia tuosta lumoavan kauniista näkymästä. Hetken päästä kuu lähti liukumaan vasemmalta oikealle, nopeasti kuin tähdenlento. Joku mies lähelläni sanoi: "Nyt se kuu lähti kohti aurinkoa".
"Sori, minä tanssin hitaita vain kunnon tanssiotteella. Olen tämän suhteen vanhanaikainen", sanoin Aki Louhelalle, kun olimme tanssimassa hitaita. Huomioni kiinnittyi mustalle yötaivaalle, jossa paistoi VALTAVA kuu. Laskeuduin alas jyrkkää rantatörmää ihastelemaan öistä näkymää mustan meren/järven yllä. Kuu hehkui hopean ja harmaan sävyjä. Ihmiset ottivat kuvia tuosta lumoavan kauniista näkymästä. Hetken päästä kuu lähti liukumaan vasemmalta oikealle, nopeasti kuin tähdenlento. Joku mies lähelläni sanoi: "Nyt se kuu lähti kohti aurinkoa".
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
Haavemaa
3.9.-4.9.2013
Näin viime yönä unen, jossa lauloin tätä karaokessa erään asiakkaani kanssa.
Kuvailin
untani ja sen tunnetta/tunnelmaa työkaverille ja lauloin pätkän tätä
laulua. Työkaverille nousi kyyneleet silmiin :') Toivottavasti uneni ei
tarkoita, että olisin menettämässä asiakastani, sillä en haluaisi luopua
yhdestäkään asiakkaastani. En edes niistä, joita vielä vuosi sitten
kuvailin hankalaksi. Enää ei ole hankalia asiakkaita, on vain erilaisia
persoonia.
tiistai 20. elokuuta 2013
Laululintunen
19.-20.8.2013
Olin Radio Novan nettilivelähetyksessä laulamassa Aki Louhelan ja jonkun tummatukkaisen naisen kanssa. En muista laulua, mutta muistan, että meidän loppukoreografiaan kuului, astuminen vuorotellen oikealla jalalla askel eteenpäin ja samalla ojennettiin oikea käsi eteen kämmenpuoli ylöspäin.
Laulun lopuksi minut esiteltiin radiossa nimellä Tipu Hellman. Ihmettelin, että millä ihmeen nimellä he minua kutsuivat ja sanoin, että nyt esitetään kappale uudestaan, ihan vaan kuullakseni miten he minut esittelisivät laulun lopussa. Ja taas minut esiteltiin nimellä Tipu Hellman.
Tipu Hellman - Alter egoni?
Olin Radio Novan nettilivelähetyksessä laulamassa Aki Louhelan ja jonkun tummatukkaisen naisen kanssa. En muista laulua, mutta muistan, että meidän loppukoreografiaan kuului, astuminen vuorotellen oikealla jalalla askel eteenpäin ja samalla ojennettiin oikea käsi eteen kämmenpuoli ylöspäin.
Laulun lopuksi minut esiteltiin radiossa nimellä Tipu Hellman. Ihmettelin, että millä ihmeen nimellä he minua kutsuivat ja sanoin, että nyt esitetään kappale uudestaan, ihan vaan kuullakseni miten he minut esittelisivät laulun lopussa. Ja taas minut esiteltiin nimellä Tipu Hellman.
Tipu Hellman - Alter egoni?
sunnuntai 18. elokuuta 2013
Synnytyssairaalassa
17-18.8.2013
Olin harjoittelijana sairaalan synnytysosastolla. Työasuina olivat vanhanaikaiset essut hilkkoineen. Hoidin pieniä vastasyntyneitä ja taisin toimia myös kätilön avustajana. Olin myös itse raskaana. Mahaan sattui ja sitä kouristeli. Olin siis yhtäaikaa sekä töissä että synnyttämässä.
Samalle osastolle tuli eräs miesasiakkaani, joka kertoi, että hänkin on puolisonsa kanssa saamassa lasta. Olin yllättynyt, sillä en tiennyt, että kyseisellä miehellä oli puoliso. Olin kuitenkin ilonen ja innoissani siitä, että saisin lapsen samaan aikaan kuin tuo tuttavakin.
- - - - - - -
Voisin vaikka veikata, että synnytysuneen vaikutti vahvasti yöllinen vatsakipuni, sillä lauantaina ja sunnuntaina kärsin kipeistä vatsankouristeluista. Mutta miksi juuri tuo asiakas tuli uneeni, sitä en tiedä. Hän onkin yksi niistä harvoista asiakkaista, joka ei ollut vielä seikkailut unessani.
Olin harjoittelijana sairaalan synnytysosastolla. Työasuina olivat vanhanaikaiset essut hilkkoineen. Hoidin pieniä vastasyntyneitä ja taisin toimia myös kätilön avustajana. Olin myös itse raskaana. Mahaan sattui ja sitä kouristeli. Olin siis yhtäaikaa sekä töissä että synnyttämässä.
Samalle osastolle tuli eräs miesasiakkaani, joka kertoi, että hänkin on puolisonsa kanssa saamassa lasta. Olin yllättynyt, sillä en tiennyt, että kyseisellä miehellä oli puoliso. Olin kuitenkin ilonen ja innoissani siitä, että saisin lapsen samaan aikaan kuin tuo tuttavakin.
- - - - - - -
Voisin vaikka veikata, että synnytysuneen vaikutti vahvasti yöllinen vatsakipuni, sillä lauantaina ja sunnuntaina kärsin kipeistä vatsankouristeluista. Mutta miksi juuri tuo asiakas tuli uneeni, sitä en tiedä. Hän onkin yksi niistä harvoista asiakkaista, joka ei ollut vielä seikkailut unessani.
lauantai 17. elokuuta 2013
Pennun hyljeksintää
16-17.8.2013
Unessa lapseni oli tarkoitus olla koko viikonloppu mummon ja papan luona hoidossa. Olin yksin kerrostalomme pihalla nauttimassa kesäsateesta. Ihastelin naapurin miehen kanssa asvaltille muodostuneita lammikoita, kun huomasin, että vesilammikoissa liikkuu kaloja. Hain ongen ja virvelin, kun pihaan kaarsi auto. Autosta nousi tyttäreni mummoineen. Mummo sanoi, ettei voinut pitää lasta väkisin yökylässä, kun hän halusi kotiin. Tyttö kertoi murheissaan miten hänelle oli tullut ylitsepääsemätön ikävä minua ja yritti halata minua, mutta tönäisin tytön kauemmas minusta. Olin kiukkuinen, sillä olin luullut saavani omaa aikaa. Tyttö alkoi itkeä, mutta minä vain jäkätin siitä miten hänen olisi pitänyt pysyä yökylässä.
Itsekäs paskiainen äidiksi.
Unessa lapseni oli tarkoitus olla koko viikonloppu mummon ja papan luona hoidossa. Olin yksin kerrostalomme pihalla nauttimassa kesäsateesta. Ihastelin naapurin miehen kanssa asvaltille muodostuneita lammikoita, kun huomasin, että vesilammikoissa liikkuu kaloja. Hain ongen ja virvelin, kun pihaan kaarsi auto. Autosta nousi tyttäreni mummoineen. Mummo sanoi, ettei voinut pitää lasta väkisin yökylässä, kun hän halusi kotiin. Tyttö kertoi murheissaan miten hänelle oli tullut ylitsepääsemätön ikävä minua ja yritti halata minua, mutta tönäisin tytön kauemmas minusta. Olin kiukkuinen, sillä olin luullut saavani omaa aikaa. Tyttö alkoi itkeä, mutta minä vain jäkätin siitä miten hänen olisi pitänyt pysyä yökylässä.
Itsekäs paskiainen äidiksi.
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Kuraa
1.-2.7.2013
Olin kävelemässä sateisella kadulla, kun ohitseni ajoi poliisiauto. Poliisiauto ajoi lätäkön yli roiskauttaen ruskeaa, mutaista kuraa päälleni. Auto hidasti vauhtiaan, poliisi kurkisti auton ikkunasta tarkistaakseen kuraantuiko auto ja jatkoivat matkaa.
Olin kävelemässä sateisella kadulla, kun ohitseni ajoi poliisiauto. Poliisiauto ajoi lätäkön yli roiskauttaen ruskeaa, mutaista kuraa päälleni. Auto hidasti vauhtiaan, poliisi kurkisti auton ikkunasta tarkistaakseen kuraantuiko auto ja jatkoivat matkaa.
sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
Työhaastattelua ja tunteiden paloa
22-23.6.2013
Näin yöllä kaksi unta.
"Sinusta vain mä herkän unen yöllä näin... uni se oli niin todellinen... "
"Rakkautein on tulivuori pohjaton
kun tuot kädet ympärillein
mun purkautua pakko on
rinnassamme virtaava
ikuinen laava hehkuu
huulemme hellyyttä janoavat"
Meiju Suvaksen Tahdon Sinut -laulun sanoilla voisin kuvailla yön toisen unen tunnelmia. Jos tiedätte sen, kun unesta jää niin vahva tunne, että uni tuntuu koko päivän ja saa hymyilemään, niin tiedätte mistä puhun.
Unessa meille oli tullut Kimmo -sarjan hahmo Steffeä näyttelevä Tommi Liski. En vaan ole varma oliko hän unessa Tommi vai roolihahmonsa Steffe, mutta tässä tuntuu luontevammalta puhua tästä henkilöstä Steffenä, vaikka se ei ollutkaan täysin tuo sarjassa esiintyvä hahmo. Joka tapauksessa hän oli meillä jonkinlaisessa asiakaspalvelutehtävässä ja tullut meille kutsuttuna työnsä puolesta, mutta en enää tarkemmin muista, että miksi hän meillä oli. Koko unen ajan minun tehtäväni oli päästä hakemaan apteekista reseptilääkkeitä. Oli ilta ja apteekit menossa pian kiinni, joten unta siivitti pienimuotoinen tietoisuus kiireestä. Ehkä juuri tuon kiireen vuoksi sähelsin unessa koko ajan: pudottelin tavaroita käsistäni, hukkasin reseptit, hukkasin tavaroita ja olin muutenkin ihan hukassa.
Yhdessä vaiheessa olin keittiössä ja touhusin jotain kovalla kiireellä ja paniikissa. Steffe tuli viereeni ja laittoi kätensä paitani alle alaselälleni kuin lohduttaakseen, rauhoittaakseen ja ilmoittaakseen ymmärtävänsä. Se tunne oli kuin lämmin sähköisku. Tuon kosketuksen voimasta humahti lämmin,pehmeä kouristusaalto nivusista vatsan ja selän kautta hiusjuuriin saakka. Se sai minut sulkemaan silmäni ja hengähtämään. Työnsin käden pois, sillä kotona oli muitakin. Säikähdin tuota voimakasta reaktiotani kosketuksee, sillä olin aistivinani molemminpuolista kiinnostusta ja kuin välillämme virtaavan sähkön. En minä, enhän minä voi.
Menin eteiseen tekemään lähtöä. Eteisessä oli väliseinälle ripustettu monta erilaista peiliä. Olin onnessani, että kerrankin taloudessa oli peilejä, joista näki kunnolla. "Ei peilit saisi olla näin ulko-ovea vastapäätä, sillä onni tulee ovesta. Peilit karkottaa onnen." ajattelin.Hetken päästä Steffe tuli luokseni eteiseen. Hän otti minut lämpimään halaukseensa. Steffe tuoksui palasaippualta. Nojasin päätäni hänen olkapäähänsä ja kysyin nyyhkien miten hän voisi olla tällaiseen hösöttäjään muka ihastunut. "Sehän se sinun suurin viehätys onkin, hän sanoi. Steffe antoi minulle antoi suukon, johon minä vastasin suukolla. Pyristelin irti tiukasta, lämpimästä halauksesta. "En voi, ei tämä ole oikein, olen varattu, en voi.",sanoin. Hän piteli minua käsivarren päässä ja silitti käsivarsiani. Kosketus tuntui hyvälle ja sai ihoni nousemaan kananlihalle. Hän katsoi niin syvälle silmiini, että hän näki varmaan sieluun saakka ja ymmärsi. Lähdin pois.
Pääsin parkkiruudussa olleelle autolleni. Katselin ikkunasta Steffen menoa. Käynnistin auton ja yritin pakittaa, mutta auto lähti liikkumaan hitaasti eteenpäin. Yritin jarruttaa, mutta auto eteni silti. Hitaasti, mutta voimalla auto jyräsi edessä olleen lämpötolpan aivan mutkalle. Ihmiset kääntyivät katsomaan ja päivittelivät. Kuvittelin miten siitä oli varmasti kuulunut valtava rutina. Päätin lähteä jalkaisin apteekkiin, sillä se sijaitsi aivan lähellä ja ajaminen ei näyttänyt sillä kertaa onnistuvan.
Lähdin juoksemaan. Heräsin.
- - - - - - - - - - - - - -
Toisessa unessa olin jonkin suuren organisaation käytävällä odottamassa pääsyä työhaastatteluun. Käytävää pitkin tuli pitkähkö mies tummassa puvussa. Miehellä oli lyhyet hiukset, melkein kuin siilitukka, mutta ei ihan niin lyhyt ja tummat, kalapuikkotyyppiset viikset. Mies varmisti olenko oikea henkilö, kätteli ja jatkoi matkaa käytävää pitkin.
Olin hämmentynyt. En tiennyt pitikö minun lähteä perään vai odottaa vielä kunnes kutsutaan sisään. Miehen perässä kulki punatukkainen naissihteeri. Hän hymyili. Sihteerin ilmeistä ja eleistä päättelin, että voisin lähteä perään. Mies kysyi sihteeriltään, oliko käytävän varrella oleva neukkari varattu meille.
Heräsin.
Näin yöllä kaksi unta.
"Sinusta vain mä herkän unen yöllä näin... uni se oli niin todellinen... "
"Rakkautein on tulivuori pohjaton
kun tuot kädet ympärillein
mun purkautua pakko on
rinnassamme virtaava
ikuinen laava hehkuu
huulemme hellyyttä janoavat"
Meiju Suvaksen Tahdon Sinut -laulun sanoilla voisin kuvailla yön toisen unen tunnelmia. Jos tiedätte sen, kun unesta jää niin vahva tunne, että uni tuntuu koko päivän ja saa hymyilemään, niin tiedätte mistä puhun.
Unessa meille oli tullut Kimmo -sarjan hahmo Steffeä näyttelevä Tommi Liski. En vaan ole varma oliko hän unessa Tommi vai roolihahmonsa Steffe, mutta tässä tuntuu luontevammalta puhua tästä henkilöstä Steffenä, vaikka se ei ollutkaan täysin tuo sarjassa esiintyvä hahmo. Joka tapauksessa hän oli meillä jonkinlaisessa asiakaspalvelutehtävässä ja tullut meille kutsuttuna työnsä puolesta, mutta en enää tarkemmin muista, että miksi hän meillä oli. Koko unen ajan minun tehtäväni oli päästä hakemaan apteekista reseptilääkkeitä. Oli ilta ja apteekit menossa pian kiinni, joten unta siivitti pienimuotoinen tietoisuus kiireestä. Ehkä juuri tuon kiireen vuoksi sähelsin unessa koko ajan: pudottelin tavaroita käsistäni, hukkasin reseptit, hukkasin tavaroita ja olin muutenkin ihan hukassa.
Yhdessä vaiheessa olin keittiössä ja touhusin jotain kovalla kiireellä ja paniikissa. Steffe tuli viereeni ja laittoi kätensä paitani alle alaselälleni kuin lohduttaakseen, rauhoittaakseen ja ilmoittaakseen ymmärtävänsä. Se tunne oli kuin lämmin sähköisku. Tuon kosketuksen voimasta humahti lämmin,pehmeä kouristusaalto nivusista vatsan ja selän kautta hiusjuuriin saakka. Se sai minut sulkemaan silmäni ja hengähtämään. Työnsin käden pois, sillä kotona oli muitakin. Säikähdin tuota voimakasta reaktiotani kosketuksee, sillä olin aistivinani molemminpuolista kiinnostusta ja kuin välillämme virtaavan sähkön. En minä, enhän minä voi.
Menin eteiseen tekemään lähtöä. Eteisessä oli väliseinälle ripustettu monta erilaista peiliä. Olin onnessani, että kerrankin taloudessa oli peilejä, joista näki kunnolla. "Ei peilit saisi olla näin ulko-ovea vastapäätä, sillä onni tulee ovesta. Peilit karkottaa onnen." ajattelin.Hetken päästä Steffe tuli luokseni eteiseen. Hän otti minut lämpimään halaukseensa. Steffe tuoksui palasaippualta. Nojasin päätäni hänen olkapäähänsä ja kysyin nyyhkien miten hän voisi olla tällaiseen hösöttäjään muka ihastunut. "Sehän se sinun suurin viehätys onkin, hän sanoi. Steffe antoi minulle antoi suukon, johon minä vastasin suukolla. Pyristelin irti tiukasta, lämpimästä halauksesta. "En voi, ei tämä ole oikein, olen varattu, en voi.",sanoin. Hän piteli minua käsivarren päässä ja silitti käsivarsiani. Kosketus tuntui hyvälle ja sai ihoni nousemaan kananlihalle. Hän katsoi niin syvälle silmiini, että hän näki varmaan sieluun saakka ja ymmärsi. Lähdin pois.
Pääsin parkkiruudussa olleelle autolleni. Katselin ikkunasta Steffen menoa. Käynnistin auton ja yritin pakittaa, mutta auto lähti liikkumaan hitaasti eteenpäin. Yritin jarruttaa, mutta auto eteni silti. Hitaasti, mutta voimalla auto jyräsi edessä olleen lämpötolpan aivan mutkalle. Ihmiset kääntyivät katsomaan ja päivittelivät. Kuvittelin miten siitä oli varmasti kuulunut valtava rutina. Päätin lähteä jalkaisin apteekkiin, sillä se sijaitsi aivan lähellä ja ajaminen ei näyttänyt sillä kertaa onnistuvan.
Lähdin juoksemaan. Heräsin.
- - - - - - - - - - - - - -
Toisessa unessa olin jonkin suuren organisaation käytävällä odottamassa pääsyä työhaastatteluun. Käytävää pitkin tuli pitkähkö mies tummassa puvussa. Miehellä oli lyhyet hiukset, melkein kuin siilitukka, mutta ei ihan niin lyhyt ja tummat, kalapuikkotyyppiset viikset. Mies varmisti olenko oikea henkilö, kätteli ja jatkoi matkaa käytävää pitkin.
Olin hämmentynyt. En tiennyt pitikö minun lähteä perään vai odottaa vielä kunnes kutsutaan sisään. Miehen perässä kulki punatukkainen naissihteeri. Hän hymyili. Sihteerin ilmeistä ja eleistä päättelin, että voisin lähteä perään. Mies kysyi sihteeriltään, oliko käytävän varrella oleva neukkari varattu meille.
Heräsin.
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Näin unta, että olin jossain vanhassa koulurakennuksessa, jossa oli järjestetty kirpputori tai antiikkimessut. Eräs miespuolinen perhetuttava oli siellä myös. En muista mitä hän sanoi, mitä minä sanoin tai tein, mutta unen jälkeen tuli tunne, että tulen kuulemaan tuosta miehestä pitkästä aikaa joko hyviä tai huonoja uutisia.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Lävistyksen maailmanennätys
Tila oli kuin leikkaussali, jossa olin sivustaseuraajana. Salissa makasi "potilaana" kaljupäinen, raamikas mies ja hänen ympärillään seisoi joukko leikkausalivaatteisiin pukeutuneita henkilöitä. Salissa ei kuitenkaan suoritettu leikkausta, vaan kyseessä oli tv-sarjan kuvaus, jonka jaksossa oli tarkoitus tehdä lävistyksien maailmanennätys.
Yksi iski miehen päähän valtavaa naulaa, jonka kanta oli kämmenen kokoinen ja naulan ympärysmitta ehkä puolet siitä. Niitä miehen päähän nakuteltiin valtavalla lekalla eikä tuntunut missään. Lisää vaan.
Vielä hurjempiakin lävistyksiä tehtiin, mm. alapäähän, mutta ne jääköön tässä kertomatta. Unessa muistan vaan miettineeni, että eipä jää miehestä tai miehuudesta näiden lävistyksien jälkeen juuri mitään jäljelle.
Yksi iski miehen päähän valtavaa naulaa, jonka kanta oli kämmenen kokoinen ja naulan ympärysmitta ehkä puolet siitä. Niitä miehen päähän nakuteltiin valtavalla lekalla eikä tuntunut missään. Lisää vaan.
Vielä hurjempiakin lävistyksiä tehtiin, mm. alapäähän, mutta ne jääköön tässä kertomatta. Unessa muistan vaan miettineeni, että eipä jää miehestä tai miehuudesta näiden lävistyksien jälkeen juuri mitään jäljelle.
maanantai 4. helmikuuta 2013
Kauhujen yö
Olimme mökillä ja olimme järjestäneet jonkun kaveripariskunnan kanssa illanistujaiset. Paikalle tuli myös kaksi nuorta pariskuntaa, joista ainakin toisella oli lapsi. Myöhemmin toisen pariskunnan mies kuoli auto- tai moottoripyöräonnettomuudessa mökimme lähistöllä.
Tyttömme oli mennyt mökin vintille ja minä ihmettelin vintin katossa olevaa valtavaa perhosta, jolla oli musta, karvainen ruumis. Siivet olivat mustareunaiset, mutta väriltään pinkki-violetit ja siipien väli oli ainakin metrin mittainen ellei enemmäkin. Perhonen hyökkäsi minua kohti. Muistan miten siivet haisivat kitkerälle. Perhonen pyrki jatkuvasti naamalleni. Siivet läiskivät päätäni. Ryntäsin luukulle, huusin äitiä ja huusin apua, mutta äitiäni vaan nauratti. Hän ei nähnyt perhosta. En tiedä mihin perhonen äkkiä vaan katosi.
Mökiltä lähtiessämme oli läheisessä tienristeyksessä aukealla valtava alpakkalauma. Alpakoita katsoessani huomasin, että kaukana metsänsiimeksessä näkyi talo ilmiliekeissä. Vastaavia tulipaloja oli ollut jo useita ja kyseessä oli tahallaan sytytettyjen tulipalojen sarja. Vastaan tuli kullanvärinen Mersu, jonka arvelin voivan liittyä näihin tapauksiin, sillä aiemmin ei niillä seuduilla ollut näkynyt kyseistä autoa.
Tyttömme oli mennyt mökin vintille ja minä ihmettelin vintin katossa olevaa valtavaa perhosta, jolla oli musta, karvainen ruumis. Siivet olivat mustareunaiset, mutta väriltään pinkki-violetit ja siipien väli oli ainakin metrin mittainen ellei enemmäkin. Perhonen hyökkäsi minua kohti. Muistan miten siivet haisivat kitkerälle. Perhonen pyrki jatkuvasti naamalleni. Siivet läiskivät päätäni. Ryntäsin luukulle, huusin äitiä ja huusin apua, mutta äitiäni vaan nauratti. Hän ei nähnyt perhosta. En tiedä mihin perhonen äkkiä vaan katosi.
Mökiltä lähtiessämme oli läheisessä tienristeyksessä aukealla valtava alpakkalauma. Alpakoita katsoessani huomasin, että kaukana metsänsiimeksessä näkyi talo ilmiliekeissä. Vastaavia tulipaloja oli ollut jo useita ja kyseessä oli tahallaan sytytettyjen tulipalojen sarja. Vastaan tuli kullanvärinen Mersu, jonka arvelin voivan liittyä näihin tapauksiin, sillä aiemmin ei niillä seuduilla ollut näkynyt kyseistä autoa.
lauantai 2. helmikuuta 2013
Hirvikolari
Ajoin autoa pimeällä tiellä. Mieleeni tuli erään asiakkaani nimi. Samalla hetkellä näin miten vastaantulevan auton valot välähtivät ja sillä kauhistuttavalla hetkellä tajusin, että se välähdys oli ollut vastaantulijoiden puolelta tielle tullut hirvi! Tämän jälkeen sama uni alkoi uudestaan, jossa ajoin pimeällä tiellä ja mieleeni nousi asiakkaan nimi. Taas välähti ajovaloissa. Ja tämän jälkeen taas alkoi sama uni alusta. Tätä kierrettä jatkui siihen asti kunnes heräsin.
lauantai 12. tammikuuta 2013
Suljetulla osastolla
Olin perheeni kanssa messuilla ja mieheni tuskastui tungokseen. Hän
ilmoitti, että me lähdetään nyt, sillä meillä on kiire. Minä tottelin ja
yritin siinä ulko-ovelle suunnatessa vielä nopsaan vilkuilla kojujen
tarjontaa. Yhtäkkiä huomasin, että mieheni oli parkkeerannut itsensä
metrilakuja myyvän kojun eteen. Kiire oli loppunut kuin seinään eikä
tungoskaan enää ahdistanut.
Olin korkean mäen päällä vain pyyhe ylläni. Katselin itseäni mäen alta, kun aloin kierimään vinhaa vauhtia mäkeä alas. Pyyhekin sinkoutui jonnekin matkan varrelle. Mäen alla hyppäsin mieheni ajaman auton kyytiin, kunnes risteyksessä huomasin neulomani vaaleanpunaisen ponchon. Halusin käydä hakemassa sen, sillä halusin jotain suojaa päälleni. Yritin saada sitä kiinni, mutta se lehahti lentoon.
Äkkiä olin sairaalassa jahtaamassa tuota ponchoa. Se leijui ilmassa kuin höyhen rajussa tuulessa. Aina kun olin saamassa sitä kiinni, se lehahti uudestaan ilmaan. Minä juoksin ja parkourasin ympäri sairaalaa ponchon perässä. Tulin suljetun osaston ovelle, jonka minulle avasi vahtimestari, sillä kysyin olisiko ponconi lentänyt sinne. Oven takana oli valoisaa ja paljon ihmisiä, minulle tuli kuva, että kaikki oli jotenkin vammaisia enkä tiennyt kuka heistä oli potilas, hoitaja tai lääkäri. Ihmettelin, että miksi he, harmittoman oloiset ihmiset, olivat siellä suljetulla osastolla. Ponchoni ei ollut siellä, joten jatkoin matkaani kierreportaat alas. Portaiden alapäässä oli vain metalliset hissinovet. Portaiden alapuolella oleva seinä oli kauttaaltaan keltaisilla juovilla. Kusta. Suljetun osaston potilaat olivat käyneet siellä tarpeillaan. Ihmettelin, että miksi siellä ei haissut tai miksi niitä jälkiä ei oltu siivottu pois seinältä.
Palasin portaat ylös ja tulin suureen aulatilaan, jota kiersi avoparvi. Aulatilan keskiosassa oli vierivieressä sänkyjä. Kuului huutoa, kirkumista ja kiroilua. Portaiden vieressä oli kyltti, josta kävi ilmi, että tämä oli vaarallisten potilaiden osasto. Käytävän päässä hoitaja ripusti sängynpäätyyn hopeista kuusennauhaa, vaikka joulu oli ohi.
Mietin, että miksi nämä vaaralliset potilaat saivat kävellä vapaasti ja minä niiden joukossa, mutta vammaiset olivat suljetulla osastolla. Siinä vaiheessa en sitä tajunnut, mutta herättyäni sen oivalsin: se vahtimestarin avaama ovi ei johtanutkaan suljetulle osastolle, vaan olin yksi vaarallisista potilaista suljetulla osastolla...
Olin korkean mäen päällä vain pyyhe ylläni. Katselin itseäni mäen alta, kun aloin kierimään vinhaa vauhtia mäkeä alas. Pyyhekin sinkoutui jonnekin matkan varrelle. Mäen alla hyppäsin mieheni ajaman auton kyytiin, kunnes risteyksessä huomasin neulomani vaaleanpunaisen ponchon. Halusin käydä hakemassa sen, sillä halusin jotain suojaa päälleni. Yritin saada sitä kiinni, mutta se lehahti lentoon.
Äkkiä olin sairaalassa jahtaamassa tuota ponchoa. Se leijui ilmassa kuin höyhen rajussa tuulessa. Aina kun olin saamassa sitä kiinni, se lehahti uudestaan ilmaan. Minä juoksin ja parkourasin ympäri sairaalaa ponchon perässä. Tulin suljetun osaston ovelle, jonka minulle avasi vahtimestari, sillä kysyin olisiko ponconi lentänyt sinne. Oven takana oli valoisaa ja paljon ihmisiä, minulle tuli kuva, että kaikki oli jotenkin vammaisia enkä tiennyt kuka heistä oli potilas, hoitaja tai lääkäri. Ihmettelin, että miksi he, harmittoman oloiset ihmiset, olivat siellä suljetulla osastolla. Ponchoni ei ollut siellä, joten jatkoin matkaani kierreportaat alas. Portaiden alapäässä oli vain metalliset hissinovet. Portaiden alapuolella oleva seinä oli kauttaaltaan keltaisilla juovilla. Kusta. Suljetun osaston potilaat olivat käyneet siellä tarpeillaan. Ihmettelin, että miksi siellä ei haissut tai miksi niitä jälkiä ei oltu siivottu pois seinältä.
Palasin portaat ylös ja tulin suureen aulatilaan, jota kiersi avoparvi. Aulatilan keskiosassa oli vierivieressä sänkyjä. Kuului huutoa, kirkumista ja kiroilua. Portaiden vieressä oli kyltti, josta kävi ilmi, että tämä oli vaarallisten potilaiden osasto. Käytävän päässä hoitaja ripusti sängynpäätyyn hopeista kuusennauhaa, vaikka joulu oli ohi.
Mietin, että miksi nämä vaaralliset potilaat saivat kävellä vapaasti ja minä niiden joukossa, mutta vammaiset olivat suljetulla osastolla. Siinä vaiheessa en sitä tajunnut, mutta herättyäni sen oivalsin: se vahtimestarin avaama ovi ei johtanutkaan suljetulle osastolle, vaan olin yksi vaarallisista potilaista suljetulla osastolla...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)