15.10-16.10.2013
Vietin kiihkeitä hetkiä Michael Douglasin kanssa. Tiesin olevani naimisissa, mutta unessa tieto siitä ei menoa haitannut. Unessa tärkeämpää tuntui olevan nauttia täysillä tästä tilaisuudesta ja miettiä seurauksia sitten myöhemmin.
Tilanteesta ei puuttunut ongelmia, sillä Michael oli hyvin pahoillaan siitä, ettei onnistunut halutulla tavalla, sillä vakava sairaus ja ikä vaikuttivat miehiseen kuntoon, mutta ei se minua haitannut. Kyllä me pystyttiin muhinoimaan muillakin tavoilla.. ;)
Uuhh.. Ihanan kiihkeä yö <3
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
tiistai 15. lokakuuta 2013
Myrsky repi puita, taivas salamoi
14.10.-15.10.2013
Olin mökillä miehen ja tytön kanssa. Olin menossa makuuvintille ja kävin kurkkaamassa oliko pienessä makuukopissa olevalla miehen kaverilla kaikki ok. Hämmästyin kun makuukopissa olikin lukemassa mummoni. Menin omaan makuukoppiin ja näin ikkunasta miten ulkona myrskysi. Sade piiskasi perunapeltoa, tuuli ulvoi nurkissa ja ukkonen möyrysi taukoamatta.
Kurkistin ikkunasta (jälleen omakotitalon ylin kerros) ja näin miten talon nurkalla olevan, vanhanaikaisen puhelintolpan posliiniosat ritisivät ja kipinöität salaman iskujen vuoksi. Ryntäsin ulos etsimään miestäni ja hänen kaveriaan. He olivat lähdössä pyörällä kalastamaan. Yritin estellä, sillä myrsky oli niin voimakas ja ukkonen raju, mutta mies piti päänsä. Kaverille oli tullut koti-ikävä ja ainoa keino siirtää ajatukset muualle oli viedä kaveri kalastamaan.
Olin mökillä miehen ja tytön kanssa. Olin menossa makuuvintille ja kävin kurkkaamassa oliko pienessä makuukopissa olevalla miehen kaverilla kaikki ok. Hämmästyin kun makuukopissa olikin lukemassa mummoni. Menin omaan makuukoppiin ja näin ikkunasta miten ulkona myrskysi. Sade piiskasi perunapeltoa, tuuli ulvoi nurkissa ja ukkonen möyrysi taukoamatta.
Kurkistin ikkunasta (jälleen omakotitalon ylin kerros) ja näin miten talon nurkalla olevan, vanhanaikaisen puhelintolpan posliiniosat ritisivät ja kipinöität salaman iskujen vuoksi. Ryntäsin ulos etsimään miestäni ja hänen kaveriaan. He olivat lähdössä pyörällä kalastamaan. Yritin estellä, sillä myrsky oli niin voimakas ja ukkonen raju, mutta mies piti päänsä. Kaverille oli tullut koti-ikävä ja ainoa keino siirtää ajatukset muualle oli viedä kaveri kalastamaan.
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Zombie
12-13.10.2013
Olin vankina vanhassa rintamamiestyyppisessä omakotitalossa. Ikkunapielien maali hilseili, lattialankut narisivat, talon kaapistot ja salvat ikkunoissa kertoivat, ettei talossa oltu tehty remonttia sitten sen valmistumisen eli 50-60 -luvun jälkeen.
Minut oli vanginnut nuori, tytön näköinen nainen.Tyttö vaikutti olemukseltaan lempeältä ja leikkisältä, mutta huoneiden seinille roiskuneesta verestä pystyi päättelemään, ettei tässä ollut mistään perinteisestä kotileikistä kyse.
En joko päässyt tai minua ei päästetty ulos. Mielestäni yritin paeta ovista useamman kerran, kertaakaan siinä onnistumatta. Myöhemmin olin talon ylimmän kerroksen makuuhuoneessa. Huoneen päässä oli ikkuna. Huoneessa oli kanssani ainakin 5 muutakin ihmistä, jotka olivat samalla tavalla vankeina kuten minäkin. Yksi näistä vangeista oli mummoni. Joku keksi, että voisimme kiivetä ikkunasta ulos ja kävellä ulkoseinää pitkin talon toiseen päähän, hypätä pehmeälle hiekalle ja juosta pihassa olevaan huvimajaan /grillimajaan.
Katsoin ikkunasta alas. Olimme korkealla. Ikkunan alla oli koko seinän pituinen kukkapenkki, johon oli istutettu kahteen riviin zombeja. Pihalla myös vaelteli erilaisia zombeja. Ei auttanut pudota keskelle tuota zombielaumaa. Kaksi ihmistä lähti etenemään ikkunasta ennen minua. Katsoin tarkasti mihin jalkani sijoitin, puristin tiukasti katonreunaa, mutta se oli kosteudesta niljakkaan liukas. Pääsin kuitenkin toiseen päähän ja pudottauduin hiekalle. Tarkkailin hetken kyykyssä ympärilläni liikkuvia zombeja, mutta he eivät välittäneet mistään. Jatkoivat vain omaa liikettään.
Loppu uni olikin melko sekavaa. Mietin kirjanpidon tilejä, juoksin puolialasti vaikka ulkona oli hämärä, syksyisen kosteaa ja yö oli kuurannut maisemat. Minulle jäi tunne, ettei tämä jäänyt vielä tähän. En muista oliko tuo nainen perässäni, pääsinkö karkuun, tavoittiko hän minut vai saiko hän minut taas kiinni. En kuitenkaan muista ehtineeni tuntea olevani vapaa.
Olin vankina vanhassa rintamamiestyyppisessä omakotitalossa. Ikkunapielien maali hilseili, lattialankut narisivat, talon kaapistot ja salvat ikkunoissa kertoivat, ettei talossa oltu tehty remonttia sitten sen valmistumisen eli 50-60 -luvun jälkeen.
Minut oli vanginnut nuori, tytön näköinen nainen.Tyttö vaikutti olemukseltaan lempeältä ja leikkisältä, mutta huoneiden seinille roiskuneesta verestä pystyi päättelemään, ettei tässä ollut mistään perinteisestä kotileikistä kyse.
En joko päässyt tai minua ei päästetty ulos. Mielestäni yritin paeta ovista useamman kerran, kertaakaan siinä onnistumatta. Myöhemmin olin talon ylimmän kerroksen makuuhuoneessa. Huoneen päässä oli ikkuna. Huoneessa oli kanssani ainakin 5 muutakin ihmistä, jotka olivat samalla tavalla vankeina kuten minäkin. Yksi näistä vangeista oli mummoni. Joku keksi, että voisimme kiivetä ikkunasta ulos ja kävellä ulkoseinää pitkin talon toiseen päähän, hypätä pehmeälle hiekalle ja juosta pihassa olevaan huvimajaan /grillimajaan.
Katsoin ikkunasta alas. Olimme korkealla. Ikkunan alla oli koko seinän pituinen kukkapenkki, johon oli istutettu kahteen riviin zombeja. Pihalla myös vaelteli erilaisia zombeja. Ei auttanut pudota keskelle tuota zombielaumaa. Kaksi ihmistä lähti etenemään ikkunasta ennen minua. Katsoin tarkasti mihin jalkani sijoitin, puristin tiukasti katonreunaa, mutta se oli kosteudesta niljakkaan liukas. Pääsin kuitenkin toiseen päähän ja pudottauduin hiekalle. Tarkkailin hetken kyykyssä ympärilläni liikkuvia zombeja, mutta he eivät välittäneet mistään. Jatkoivat vain omaa liikettään.
Loppu uni olikin melko sekavaa. Mietin kirjanpidon tilejä, juoksin puolialasti vaikka ulkona oli hämärä, syksyisen kosteaa ja yö oli kuurannut maisemat. Minulle jäi tunne, ettei tämä jäänyt vielä tähän. En muista oliko tuo nainen perässäni, pääsinkö karkuun, tavoittiko hän minut vai saiko hän minut taas kiinni. En kuitenkaan muista ehtineeni tuntea olevani vapaa.
maanantai 23. syyskuuta 2013
Kahden auton omistaja
22.-23.9.2013
Minulla oli kodin pihassa kaksi autoa. Toinen oli musta, kiiltävä Bentley ja toinen oli kirkkaankeltainen Opel Manta. Ylen urheilutoimittaja Pia Pakarinen oli ajanut kullanvärisen autonsa aivan vieri viereen Bentleyni kanssa. Minähän ryntäsin heti pihalle katsomaan tuli rakkaaseen autooni naarmuja. Siinä kultani kiiltävää kylkeä silitellessäni huomasin, että sekä tuon Pakarisen auton että Bentleyni ovet olivat aivan levällään. Menin heti tarkistamaan mitä oli varastettu, mutta radiot oli paikoillaan ja avaimet virtalukossa. Ajattelin, että varkaat halusivat tällä kertaa päästää meidät säikäytyksellä. Mitäs olimme jättäneet auton ovet omakotitalon pihaan lukitsemattomina.
Bentley ja urheilutoimittajan autot olivat uutuuttaan kiiltävät ja moitteettoman siistissä kunnossa. Menin keltaisen Mantan luokse ja avasin oven. Ovi jäikin käteeni ja tipahti pois paikoiltaan. Manta oli aivan täynnä hiekka- ja pehmoleluja. Asettelin sekä oven että ikkunan suurin piirtein paikoilleen. Ajattelin, että pakko saada ovi ja ikkuna mahdollisimman hyvin takaisin paikoilleen ettei sade ja räntä pääse autoon sisään.
- - - - - - - -
Toisessa unessa olin jonkun tuttuni kesämökilä. Tuo nainen kantoi sylissään pientä tyttölasta. Menimme ulkorakennukseen, jossa oli kaksi ovea. Vasemmanpuoleisen oven takaa paljastui pieni huone, kuin saunan pukuhuone. Seinät ja katto olivat vaaleanpuunväristä, lakattua puupanelia. Nainen kertoi, että maalamalla seinät valkoisella kuultomaalilla hän saisi siitä oman tilan tuolle pienelle tytölle.
Oikeanpuoleisen oven takaa avautui valtava sali, jossa oli vasemmalla roihuava takka ja suoraan edessä oli valtava oleskeluparvi ja sen alapuolella kirjastotila. Tila oli tunnelmaltaan vanhanaikainen ja lämmin. Olimme lähdössä pois tilasta, kun kysyin eikö takka pitäisi sammuttaa. Nainen sanoi sen olevan aivan turhaa.
Minulla oli kodin pihassa kaksi autoa. Toinen oli musta, kiiltävä Bentley ja toinen oli kirkkaankeltainen Opel Manta. Ylen urheilutoimittaja Pia Pakarinen oli ajanut kullanvärisen autonsa aivan vieri viereen Bentleyni kanssa. Minähän ryntäsin heti pihalle katsomaan tuli rakkaaseen autooni naarmuja. Siinä kultani kiiltävää kylkeä silitellessäni huomasin, että sekä tuon Pakarisen auton että Bentleyni ovet olivat aivan levällään. Menin heti tarkistamaan mitä oli varastettu, mutta radiot oli paikoillaan ja avaimet virtalukossa. Ajattelin, että varkaat halusivat tällä kertaa päästää meidät säikäytyksellä. Mitäs olimme jättäneet auton ovet omakotitalon pihaan lukitsemattomina.
Bentley ja urheilutoimittajan autot olivat uutuuttaan kiiltävät ja moitteettoman siistissä kunnossa. Menin keltaisen Mantan luokse ja avasin oven. Ovi jäikin käteeni ja tipahti pois paikoiltaan. Manta oli aivan täynnä hiekka- ja pehmoleluja. Asettelin sekä oven että ikkunan suurin piirtein paikoilleen. Ajattelin, että pakko saada ovi ja ikkuna mahdollisimman hyvin takaisin paikoilleen ettei sade ja räntä pääse autoon sisään.
- - - - - - - -
Toisessa unessa olin jonkun tuttuni kesämökilä. Tuo nainen kantoi sylissään pientä tyttölasta. Menimme ulkorakennukseen, jossa oli kaksi ovea. Vasemmanpuoleisen oven takaa paljastui pieni huone, kuin saunan pukuhuone. Seinät ja katto olivat vaaleanpuunväristä, lakattua puupanelia. Nainen kertoi, että maalamalla seinät valkoisella kuultomaalilla hän saisi siitä oman tilan tuolle pienelle tytölle.
Oikeanpuoleisen oven takaa avautui valtava sali, jossa oli vasemmalla roihuava takka ja suoraan edessä oli valtava oleskeluparvi ja sen alapuolella kirjastotila. Tila oli tunnelmaltaan vanhanaikainen ja lämmin. Olimme lähdössä pois tilasta, kun kysyin eikö takka pitäisi sammuttaa. Nainen sanoi sen olevan aivan turhaa.
tiistai 17. syyskuuta 2013
Onko kaikki vain sattumaa?
Unisanat kertoivat, että laulukuoro unessa tietää surujuhlia. Voiko laulukuoroksi sanoa trio- tai duoesityksiä, joita olen nähnyt unissani?
No, kävi niin kuin Haavemaa unen nähtyäni pelkäsinkin. Kuulin, että eräs on sairastunut vakavasti ja elinaikaa hyvänkin ennusteen mukaan on vain päiviä, korkeintaan viikkoja.
Periaatteessa en usko enneuniin, mutta viime aikoina on oikeassakin elämässä tapahtunut kaikenlaista, että kaikki ei voi olla vain sattumaa, vaikka niin yritän itselleni kovasti uskotella. Nyt vasta tajusin tuonkin. Joudun uskottelemaan itselleni, että nämä ovat sattumia. Ennen olisin vain painanut tapahtumat villasella.
Elämä on raakaa ja toisinaan myös julmaa.
No, kävi niin kuin Haavemaa unen nähtyäni pelkäsinkin. Kuulin, että eräs on sairastunut vakavasti ja elinaikaa hyvänkin ennusteen mukaan on vain päiviä, korkeintaan viikkoja.
Periaatteessa en usko enneuniin, mutta viime aikoina on oikeassakin elämässä tapahtunut kaikenlaista, että kaikki ei voi olla vain sattumaa, vaikka niin yritän itselleni kovasti uskotella. Nyt vasta tajusin tuonkin. Joudun uskottelemaan itselleni, että nämä ovat sattumia. Ennen olisin vain painanut tapahtumat villasella.
Elämä on raakaa ja toisinaan myös julmaa.
tiistai 10. syyskuuta 2013
Mainosautolla töihin
8-9.9.2013
Olin kukkakaupan takapihalla ja annoin 9 -vuotiaan tyttäreni pakittaa auton pois parkkiruudusta. Hyppäsin rattiin, kun olimme siirtymässä takapihalta kadulle. Olin viemässä 9-vuotiasta lastani lastentarhaan ja ajattelin, että tarhassa minun pitää vaihtaa auto parkkipaikalla odottavaan, viininpunaiseen Citroen Berlingoon. Lähdin ajamaan Berlingolla töihin ja miten, että nyt tulee miespomolta sanomista, kun ajan työpaikan parkkipaikalle autolla, jonka kyljissä on "EräKukka" -kukkakaupan mainosteippaukset eikä työpaikkani mainoksia.
"Oikeassa elämässä" työpaikan parkkipaikat ovat taloyhtiön paikkoja, ei mihinkään tiettyyn yritykseen sidottuja. Mistä siis kumpusi pelko ettei töihin voisi mennä autolla, jossa on muun yrityksen mainosteipit? God only knows.
Olin kukkakaupan takapihalla ja annoin 9 -vuotiaan tyttäreni pakittaa auton pois parkkiruudusta. Hyppäsin rattiin, kun olimme siirtymässä takapihalta kadulle. Olin viemässä 9-vuotiasta lastani lastentarhaan ja ajattelin, että tarhassa minun pitää vaihtaa auto parkkipaikalla odottavaan, viininpunaiseen Citroen Berlingoon. Lähdin ajamaan Berlingolla töihin ja miten, että nyt tulee miespomolta sanomista, kun ajan työpaikan parkkipaikalle autolla, jonka kyljissä on "EräKukka" -kukkakaupan mainosteippaukset eikä työpaikkani mainoksia.
"Oikeassa elämässä" työpaikan parkkipaikat ovat taloyhtiön paikkoja, ei mihinkään tiettyyn yritykseen sidottuja. Mistä siis kumpusi pelko ettei töihin voisi mennä autolla, jossa on muun yrityksen mainosteipit? God only knows.
perjantai 6. syyskuuta 2013
Kuutamoyö
5.9.-6.9.2013
"Sori, minä tanssin hitaita vain kunnon tanssiotteella. Olen tämän suhteen vanhanaikainen", sanoin Aki Louhelalle, kun olimme tanssimassa hitaita. Huomioni kiinnittyi mustalle yötaivaalle, jossa paistoi VALTAVA kuu. Laskeuduin alas jyrkkää rantatörmää ihastelemaan öistä näkymää mustan meren/järven yllä. Kuu hehkui hopean ja harmaan sävyjä. Ihmiset ottivat kuvia tuosta lumoavan kauniista näkymästä. Hetken päästä kuu lähti liukumaan vasemmalta oikealle, nopeasti kuin tähdenlento. Joku mies lähelläni sanoi: "Nyt se kuu lähti kohti aurinkoa".
"Sori, minä tanssin hitaita vain kunnon tanssiotteella. Olen tämän suhteen vanhanaikainen", sanoin Aki Louhelalle, kun olimme tanssimassa hitaita. Huomioni kiinnittyi mustalle yötaivaalle, jossa paistoi VALTAVA kuu. Laskeuduin alas jyrkkää rantatörmää ihastelemaan öistä näkymää mustan meren/järven yllä. Kuu hehkui hopean ja harmaan sävyjä. Ihmiset ottivat kuvia tuosta lumoavan kauniista näkymästä. Hetken päästä kuu lähti liukumaan vasemmalta oikealle, nopeasti kuin tähdenlento. Joku mies lähelläni sanoi: "Nyt se kuu lähti kohti aurinkoa".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)